Ihmiset ovat kautta aikojen etsineet vastauksia erilaisiin kysymyksiin kuten; Jos purjehtii tarpeeksi pitkälle merellä, niin tuleeko reuna vastaan? Onko elämää ulkoavaruudessa? Mistä johtuu, että kasvit ovat vihreitä? jne. On kuitenkin eräs kysymys, johon suurin osa ihmisistä ei vieläkään ole löytänyt selvyyttä: Kuka minä olen? Voidaan vastata asioin, kuten 'pankkiiri', 'somalialainen' tai 'nuori nainen'. Pelkkä ammattinimike, sukupuoli tai kansallisuus ei kuitenkaan ole riittävä vastaamaan tähän kysymykseen.
Mistä johtuu, että näin yksinkertaiselta vaikuttavaan kysymykseen, kuin "Kuka minä olen?" on niin vaikeaa löytää vastausta? Ihmisillä on taipumus kategorioida itseään ja muita, sekä ajatella vain tietyn tyyppisten ihmisten olevan 'samaa maata' heidän kanssaan. Mutta olemmeko todella niin erilaisia, kuin kuvittelemme olevamme? Kaikki ihmiset kokevat tunteita, kuten suru ja ilo, rakkaus ja pelko - eri mittakaavoissa tosin. Joten jos kaikilla on samoja perustavanlaatuisia tunnetiloja, riippumatta mistä taustoista tai kulttureista he ovat, niin eikö meillä kaikilla ole eroavaisuuksistamme huolimatta kuitenkin enemmän yhteistä, syvällisemmällä tasolla? Sen sijaan, että keskittyisimme siihen, joka tekee meistä erilaisia toisiimme verrattuna, niin eikö olisi järkevämpää ja myös antoisampaa nähdä se, mikä meitä yhdistää toisiimme?
Kaikki ovat ajattelevia olentoja, vaikka ajattelutavat voivat olla hyvinkin erilaisia yksilöiden välillä. Kaikilla on kyky rakastaa ja olla onnellinen, vaikka se on joillain enemmän piilossa, kuin toisilla. Kaikki ovat myös rakkauden arvoisia, vaikka kaikkia tekoja ei tulisikaan hyväksyä. Syvällä sisimmässämme olemme hyvinkin samankaltaisia, me ainoastaan näyttelemme erilaisia rooleja kehojemme kautta. Jos pyrkisimme näkemään sen hyvän, joka jokaisessa on sen sijaan, että keskittyisimme ulkoisiin, mitättömiin seikkoihin, niin voisimme kokea sen tuomaa taikaa. Kaikki ovat alunperin viattomia, vaikkei se siltä aina ulkoapäin vaikuttaisikaan.
Mitä vaaditaan siihen. että kyetään näkemään muut hyvinä? Aivan ensimmäiseksi meidän on käännettävä peili itseemme päin, nähtävä oma kauneutemme. Liian usein arvostelemme itseämme vähintään yhtä töykeästi, kuin muita: "Ei minusta ole mihinkään" tai "Olisipa minulla tätä tai tuota, niin silloin elämälläni olisi jotain arvoa". Jos me jatkuvasti painamme itseämme alaspäin, niin heijastuu se automaattisesti myös siihen, miten katselemme muita ihmisiä ja elämää. Jos näkisimme sen kauneuden, joka meillä kaikilla sisällämme on ja ymmärtäisimme oman potentiaalimme, niin silloin voisimme saada suuria muutoksia aikaan omissa elämissämme. Ja jos kollektiivisesti oivaltaisimme oman sisäisen voimamme, niin ihmeitä alkaisi tapahtua myös globaalilla tasolla.
Joten nyt on hyvä aika alkaa katsoa itseä ja maailmaa uusin silmin, ruokkia sitä hyvää jota meissä on ja astua pois vääristä kuvitelmista ja identiteeteistä. Kukaan EI ole ainoastaan kaupan myyjä, opiskelija tai hiihtokoulun opettaja, vaan jokaisen ydin on kuin pieni säteilevä tähti, jonka valo ansaitsee tulla nähdyksi ja ymmärretyksi täällä -ei aina niin valoisassa- maailmassa.
Mistä johtuu, että näin yksinkertaiselta vaikuttavaan kysymykseen, kuin "Kuka minä olen?" on niin vaikeaa löytää vastausta? Ihmisillä on taipumus kategorioida itseään ja muita, sekä ajatella vain tietyn tyyppisten ihmisten olevan 'samaa maata' heidän kanssaan. Mutta olemmeko todella niin erilaisia, kuin kuvittelemme olevamme? Kaikki ihmiset kokevat tunteita, kuten suru ja ilo, rakkaus ja pelko - eri mittakaavoissa tosin. Joten jos kaikilla on samoja perustavanlaatuisia tunnetiloja, riippumatta mistä taustoista tai kulttureista he ovat, niin eikö meillä kaikilla ole eroavaisuuksistamme huolimatta kuitenkin enemmän yhteistä, syvällisemmällä tasolla? Sen sijaan, että keskittyisimme siihen, joka tekee meistä erilaisia toisiimme verrattuna, niin eikö olisi järkevämpää ja myös antoisampaa nähdä se, mikä meitä yhdistää toisiimme?
Kaikki ovat ajattelevia olentoja, vaikka ajattelutavat voivat olla hyvinkin erilaisia yksilöiden välillä. Kaikilla on kyky rakastaa ja olla onnellinen, vaikka se on joillain enemmän piilossa, kuin toisilla. Kaikki ovat myös rakkauden arvoisia, vaikka kaikkia tekoja ei tulisikaan hyväksyä. Syvällä sisimmässämme olemme hyvinkin samankaltaisia, me ainoastaan näyttelemme erilaisia rooleja kehojemme kautta. Jos pyrkisimme näkemään sen hyvän, joka jokaisessa on sen sijaan, että keskittyisimme ulkoisiin, mitättömiin seikkoihin, niin voisimme kokea sen tuomaa taikaa. Kaikki ovat alunperin viattomia, vaikkei se siltä aina ulkoapäin vaikuttaisikaan.
Mitä vaaditaan siihen. että kyetään näkemään muut hyvinä? Aivan ensimmäiseksi meidän on käännettävä peili itseemme päin, nähtävä oma kauneutemme. Liian usein arvostelemme itseämme vähintään yhtä töykeästi, kuin muita: "Ei minusta ole mihinkään" tai "Olisipa minulla tätä tai tuota, niin silloin elämälläni olisi jotain arvoa". Jos me jatkuvasti painamme itseämme alaspäin, niin heijastuu se automaattisesti myös siihen, miten katselemme muita ihmisiä ja elämää. Jos näkisimme sen kauneuden, joka meillä kaikilla sisällämme on ja ymmärtäisimme oman potentiaalimme, niin silloin voisimme saada suuria muutoksia aikaan omissa elämissämme. Ja jos kollektiivisesti oivaltaisimme oman sisäisen voimamme, niin ihmeitä alkaisi tapahtua myös globaalilla tasolla.
Joten nyt on hyvä aika alkaa katsoa itseä ja maailmaa uusin silmin, ruokkia sitä hyvää jota meissä on ja astua pois vääristä kuvitelmista ja identiteeteistä. Kukaan EI ole ainoastaan kaupan myyjä, opiskelija tai hiihtokoulun opettaja, vaan jokaisen ydin on kuin pieni säteilevä tähti, jonka valo ansaitsee tulla nähdyksi ja ymmärretyksi täällä -ei aina niin valoisassa- maailmassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti