Kuka minä olen?

Ihmiset ovat kautta aikojen etsineet vastauksia erilaisiin kysymyksiin kuten; Jos purjehtii tarpeeksi pitkälle merellä, niin tuleeko reuna vastaan? Onko elämää ulkoavaruudessa? Mistä johtuu, että kasvit ovat vihreitä? jne. On kuitenkin eräs kysymys, johon suurin osa ihmisistä ei vieläkään ole löytänyt selvyyttä: Kuka minä olen? Voidaan vastata asioin, kuten 'pankkiiri', 'somalialainen' tai 'nuori nainen'. Pelkkä ammattinimike, sukupuoli tai kansallisuus ei kuitenkaan ole riittävä vastaamaan tähän kysymykseen.
Mistä johtuu, että näin yksinkertaiselta vaikuttavaan kysymykseen, kuin "Kuka minä olen?" on niin vaikeaa löytää vastausta? Ihmisillä on taipumus kategorioida itseään ja muita, sekä ajatella vain tietyn tyyppisten ihmisten olevan 'samaa maata' heidän kanssaan. Mutta olemmeko todella niin erilaisia, kuin kuvittelemme olevamme? Kaikki ihmiset kokevat tunteita, kuten suru ja ilo, rakkaus ja pelko - eri mittakaavoissa tosin. Joten jos kaikilla on samoja perustavanlaatuisia tunnetiloja, riippumatta mistä taustoista tai kulttureista he ovat, niin eikö meillä kaikilla ole eroavaisuuksistamme huolimatta kuitenkin enemmän yhteistä, syvällisemmällä tasolla? Sen sijaan, että keskittyisimme siihen, joka tekee meistä erilaisia toisiimme verrattuna, niin eikö olisi järkevämpää ja myös antoisampaa nähdä se, mikä meitä yhdistää toisiimme?
Kaikki ovat ajattelevia olentoja, vaikka ajattelutavat voivat olla hyvinkin erilaisia yksilöiden välillä. Kaikilla on kyky rakastaa ja olla onnellinen, vaikka se on joillain enemmän piilossa, kuin toisilla. Kaikki ovat myös rakkauden arvoisia, vaikka kaikkia tekoja ei tulisikaan hyväksyä. Syvällä sisimmässämme olemme hyvinkin samankaltaisia, me ainoastaan näyttelemme erilaisia rooleja kehojemme kautta. Jos pyrkisimme näkemään sen hyvän, joka jokaisessa on sen sijaan, että keskittyisimme ulkoisiin, mitättömiin seikkoihin, niin voisimme kokea sen tuomaa taikaa. Kaikki ovat alunperin viattomia, vaikkei se siltä aina ulkoapäin vaikuttaisikaan.
Mitä vaaditaan siihen. että kyetään näkemään muut hyvinä? Aivan ensimmäiseksi meidän on käännettävä peili itseemme päin, nähtävä oma kauneutemme. Liian usein arvostelemme itseämme vähintään yhtä töykeästi, kuin muita: "Ei minusta ole mihinkään" tai  "Olisipa minulla tätä tai tuota, niin silloin elämälläni olisi jotain arvoa". Jos me jatkuvasti painamme itseämme alaspäin, niin heijastuu se automaattisesti myös siihen, miten katselemme muita ihmisiä ja elämää. Jos näkisimme sen kauneuden, joka meillä kaikilla sisällämme on ja ymmärtäisimme oman potentiaalimme, niin silloin voisimme saada suuria muutoksia aikaan omissa elämissämme. Ja jos kollektiivisesti oivaltaisimme oman sisäisen voimamme, niin ihmeitä alkaisi tapahtua myös globaalilla tasolla.
Joten nyt on hyvä aika alkaa katsoa itseä ja maailmaa uusin silmin, ruokkia sitä hyvää jota meissä on ja astua pois vääristä kuvitelmista ja identiteeteistä. Kukaan EI ole ainoastaan kaupan myyjä, opiskelija tai hiihtokoulun opettaja, vaan jokaisen ydin on kuin pieni säteilevä tähti, jonka valo ansaitsee tulla nähdyksi ja ymmärretyksi täällä -ei aina niin valoisassa- maailmassa.

Paratiisia etsimässä

Ihmisiä on aikojen alusta lähtien kiehtonut ajatus paratiisista, paikasta jossa onnellisuus ja rauha vallitsee ja jossa keneltäkään ei puutu mitään. Eri uskonnoilla ja kulttuureilla on omat tarustonsa aiheesta. Tiibetiläiset puhuvat Shangri-La:sta, laaksosta joka on eristyksissä muusta maailmasta, ja jossa vallitsee jatkuva onnellisuus. Kristinuskon Vanhassa testamentissa kuvaillaan Eedeniä, joka oli viattomuuden paratiisi ja josta Aatami ja Eeva karkoitettiin, kun he söivät omenaa tiedon puusta. Intiassa ajatellaan, että muinoin oli 'Svarga', eli taivas maan päällä, jossa oikeudenmukaiset jumalolennot, deityt, asuivat. Kreikan mytologiasta taas löytyy kuvaus 'Elysiumista', paikasta jossa "Zeus jumala nautti täydellisestä onnellisuudesta".
Paratiisi ja mytologia linkitetään usein yhteen, joka johtunee siitä, että paratiisin olemassaoloa ei pystytä nykytieteen menetelmin todistamaan. Sana myytti tulee kreikan kielen sanasta "mythos", joka tarkoittaa 'puhetta, kertomusta tai tarinaa'. Ennenkuin kirjoitustaito yleistyi uutiset, viestinvälitys ja tarinankerronta tapahtui suullisesti. Paratiisi yleensä mielletäänkin sellaiseksi, joka on ollut olemassa kauan aikaa sitten, niin kauan, ettei sitä kukaan enää pysty oikeasti muistamaan. Mutta mikä ihmisiä kiehtoo paratiisi-ideassa? Emmekö nyt elä aivan hyvää elämää; miksi haaveilla paremmasta? Haaveilijoita kyllä maailmasta löytyy, joten se on merkki siitä, että maailma, jossa tällä hetkellä elämme on jotain aivan muuta kuin paratiisi. Myös uutisista voimme nähdä päivittäin miten eri puolilla maailmaa soditaan, on nälänhätää, luonnonmullistuksia, korruptiota. Myös ihmisten mielet ovat myllerryksessä, ihan täällä Suomessakin: Saanko pitää työpaikkani? Tuleeko avioero? Säilyykö terveyteni?
Ulkoisesta maailmasta voimme päätellä ihmisten tämänhetkisen tilan, sillä se mitä me olemme sisäisesti heijastuu ulkoiseen maailmaan. Jos paratiisia asuttivat jumalolennot, joiden sisäinen tyyneys ja onnellisuus sopi yhteen myös ulkoisen maailman kanssa, niin emmekö mekin voisi vaikuttaa ulkoiseen maailmaan laittamalla oma sisäinen maailmamme kuntoon? Annammeko ympäristön vaikuttaa meihin, vai otammeko rohkean askeleen vallitsevaa kaaosta vastaan ja päätämme pysyä rauhallisina ja onnellisina riippumatta siitä mitä ulkopuolella tapahtuu? Paratiisi voidaan kokea sisäisesti ja jos todella haluamme asua paratiisissa, niin meidän on annettava vanhan ja tarpeettoman mennä menojaan ja luottaa siihen, että kun ensiksi muutamme sisäisen maailmamme paratiisimaiseksi, niin silloin myös ulkoinen maailma voi muuttua paratiisiksi.