perjantai 16. marraskuuta 2012

Miten katselet maailmaa?

   Ihmisten toiminta pohjautuu siihen, millainen heidän maailmankuvansa on. Esimerkiksi monien sellaisten mielestä, jotka eivät ole kotoisin Suomesta, on aivan omituista laittaa itsensä pieneen kuumaan huoneeseen, heittää kiville vettä, jolloin kuumasta tulee tulikuumaa, ja vielä nauttia siitä. Suomalaisille saunominen on taas aivan luonnollinen asia, ja lisäksi saunomisen terveydelliset vaikutukset ovat täällä tiedossa, joten se on suositeltavaakin. Maailmankuvan rakentuminen pohjaa tietoon, jota meillä on. Mutta mistä me oikeastaan tiedämme, mikä tieto on oikeaa ja hyvää, ja mitä kannattaa uskoa? Kaikilla on kokemuksia tilanteista, jolloin on kaksi "hyvää vaihtoehtoa" tai "kaksi huonoa" vaihtoehtoa, joista pitää valita käyttäen omaa arvostelukykyä. Myös toisten ihmisten mielipiteitä käytetään apuna päätöksiä tehdessä, mutta mistä voimme tietää onko oma tai muiden arvostelukyky hyvä?
   Sanotaan, että kaikkiin tilanteisiin tai pulmiin ei ole yhtä oikeaa vastausta, joka pitää varmastikin paikkansa. Jokaiseen tilanteeseen on kuitenkin olemassa paras mahdollinen ratkaisu, mutta miten tietää mikä se on? Tähän tarvitaan laajaa ajattelukykyä, ja tilanteen kokonaisvaltaisempaa hahmotusta. Jos katson mitä tahansa asiaa vain omalta näkökantiltani, katson kokonaistilanteen kannalta hyvin suppeasti. Eli meidän pitää laajentaa ajatteluamme, jotta pystymme näkemään tilanteissa parhaan mahdollisen toimintatavan. Tai, jos haluamme ottaa vielä askeleen pidemmälle, irrottaa itsemme tilanteesta täysin, ja katsoa sitä ulkopuolisen tarkkailijan silmin. Silloin kykenemme näkemään, mitä olisi järkevää tehdä. Lisäksi tällaisen ajattelumallin omaksumisella pystyy suhtautumaan asioihin ja tilanteisiin (ja toisinaan myös ihmisiin) kevyemmin. Ja kun on kevyt olo, voi tehdä päätöksiä nopeammin ja tarkemmin, antamatta asioiden raskauden vaikuttaa itseen ja ajatteluun. Lapsille tällainen kevyt suhtautumistapa on luonnollinen; kykenisimmeköhän me samanlaiseen keveyteen, tietenkin aikuisen kokemuksella maustettuna?
   Kun asioita katselee ulkopuolelta, samaistumatta niihin liikaa, on helppoa tehdä hyviä valintoja. Lisäksi tällaisen tietoisuuden käyttö antaa tilaa kokea kevyttä iloa ja onnea. Nämä tunteet jäävät usein kokematta turhan pähkäilyn ja vatvomisen vuoksi. Jos on uskallusta luottaa siihen, että asiat menevät varmasti juuri niinkuin pitääkin, ja muistaa huolehtia siitä, että oma ajattelu pysyy laajana, ja ettei takerru pikkuasioihin, niin on takuuvarmaa, että omasta toiminnasta tulee viisaampaa, ja myös ulkopuoliset olosuhteet alkavat vaikuttaa suotuisemmilta. Lisäksi, pitämällä oman asenteen keveänä ja tyytyväisenä, varmistaa sen, että on hyvää seuraa myös muille ihmisille.

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Palvojasta kuninkaaksi

   Ihmiset ovat suorittaneet paljon palvontaa viimeisten 2500 vuoden aikana. Aluksi palvottiin Jumalaa tai jumalia, ja pikkuhiljaa vuosien saatossa palvonnan kohteet ovat lisääntyneet. Alettiin palvoa muita ihmisiä, luontoa, patsaita jne. Nykyään palvonnan kohteena voi olla melkeinpä mikä vaan; design keittiönverhoista tv-ohjelmaan. Mutta mikä ihmisiä vetää palvomiseen? Jonkin asian palvontahan viittaa siihen, että palvonnan kohde olisi jollain lailla parempi, kuin mitä itse kokee olevansa. Miksi sitä muuten palvoisi? Jos me ihmiset kunnioittaisimme itseämme oikeasti juuri sellaisena, kuin olemme, ja olisimme tyytyväisiä elämäämme, meillä ei olisi mitään tarvetta palvoa mitään tai ketään. Jos palvonnan kohteena on esimerkiksi naapurin pensasaita, tai alkoholisoitunut rock-laulaja, niin silloin voisi olla hyvä alkaa kiinnittämään huomiota omaan sisäiseen maailmaan, joka on paljon rikkaampi, kuin moni kuvitteleekaan.
   On helppoa kiinnittää huomiota ulkoisiin asioihin, oli se sitten palvomista tai kritisoimista. Mutta, kun alkaa kiinnittää huomiota omaan itseen, ja siihen, kuka oikeastaan onkaan, se vaatiikin jo pientä vaivannäköä. On helppoa myös samaistua rooliin/rooleihin, joita esittää; kollega, äiti, veli, kaupanmyyjä, jne, mutta huomattavasti antoisampaa on tutkia tarkemmin, kuka se "minä" on, joka noita rooleja esittää. Ja kun pureutuu asiaan syvemmin, kaikkien pintapuolisten asioiden alle, niin jokainen voi huomata, että sisällä asuu ainutlaatuinen minä, joka on pohjimmiltaan hyvä, ja rakastamisen arvoinen, mutta joka jää turhan usein täysin vaille huomiota.
   Kaikilla on varmasti omia palvonnan kohteitaan, oli se sitten suklaakakku tai Ruotsin prinsessa Victoria. Kuitenkin, jokaisella on myös mahdollisuus tulla palvojasta kuninkaaksi sillä yksinkertaisella metodilla, että ulkoisten palvonnan kohteiden sijaan keskittyy siihen, kuka oikeastaan on (sillä jokaisella ihmisellä on varmastikin piileviä kuninkaan ominaisuuksia, joita ei vain ole tullut tutkineeksi). Kun on saavuttanut kuninkaallisen itsekunnioituksen, ei ole mitään tarvetta palvoa mitään tai ketään. Kuninkaallinen itsekunnioitus ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kuvittelisi olevan parempi, kuin muut, vaan päinvastoin, kuningas kykenee näkemään muidenkin piilevät hyvät ominaisuudet, joista he eivät välttämättä itsekään ole selvillä.
Kuninkaallisia hetkiä kaikille :)

tiistai 13. marraskuuta 2012

Aika

   Kun puhutaan ajasta, niin yleisesti ajatellaan, että siihen kuuluu menneisyys, nykyhetki ja tulevaisuus. Se mitä tapahtui menneisyydessä vaikuttaa nykyhetkeen, ja se mitä tapahtuu nykyhetkessä vaikuttaa tulevaisuuteen. Voiko se, mitä tapahtuu tulevaisuudessa vaikuttaa tähän hetkeen? Jos tietäisimme, mitä tulevaisuudessa tapahtuu, vaikuttaisiko se meidän ajatteluumme ja toimintaamme nyt? Kun katselee ympäröivää maailmaa, ei ole aina helppoa nähdä, mihin tämä kaikki kiireisyys ja välinpitämättömyys johtaa. Kehitys näyttää kulkevan alaspäin (ainakin, jos ihmisten onnellisuuden lisääntymisen ajattelisi olevan kehitystä, ei niinkään sen, montako peliä esimerkiksi uusimpaan puhelimeen saa ladattua). Monet ihmiset ovat liian kiireisiä miettimään tekojensa ja ajattelumalliensa seurauksia sen kummemmin, vaan toimivat "automaatiolla", sillä onhan se tavallaan helpompaa. Mutta, kun tarpeeksi monta ihmistä toimii "automaatiolla", tarkoittaa se sitä, että kollektiivisesti koko maailma toimii "automaatiolla", ja tämä taas on sellaisten ihmisten kannalta huono, jotka haluavat hallita elämäänsä ja ajatteluaan. Jos tietäisimme, että kun kurjuus maailmassa on tullut pohjamittaansa, ja sen jälkeen olisi luvassa jotain ihanaa (aivan kuten auringon paiste aina sateen jälkeen), ja että me voisimme vielä kaikenlisäksi vaikuttaa millaista se ihanuus tulisi olemaan omalla asenteellamme ja työskentelyllämme, niin emmekö alkaisi toimia sen mukaisesti? Voisimme alkaa nousta ylöspäin kehityksessä (eli onnellisuuden lisääntymisessä), vaikka näyttäisi, että muu maailma menisi alaspäin. Lisäksi voisimme omalla käytöksellämme lisätä myös muiden onnellisuutta, jolloin hekin voisivat alkaa nousta kehityksessä ylöspäin.
   Monissa itämaissa aika ajatellaan syklisesti. Mitähän tämä tarkoittaa? Länsimaalaiseen ajattelutapaan sopii, että asiolla on alku ja loppu, ja aikakin ajatellaan lineaarisesti. Mutta, mitä jos aika, joka on jo ollut, tulisikin uudelleen? Eikö tämä olisi aika lohdullista? Onhan täytynyt olla ihana aika maailmassa, jos nyt on kurja aika, sillä jos emme alitajuisesti tietäisi paremmasta, emmehän edes ajattelisi nykymaailmassa olevan mitään vikaa. Joskus pitää katsoa kauas, jotta voi nähdä lähelle. Se, mitä ajattelemme tulevaisuudessa olevan, vaikuttaa siihen millaisia valintoja teemme nyt. Ja se, millaisia valintoja teemme nyt, vaikuttaa siihen, millainen tulevaisuus tulee olemaan. Jos nyt miettisimme, millaista olisi elää tulevaisuuden maailmassa, niin nämä asenteet saataisivat hyvinkin tulla näkyviin, itsen ja muiden iloksi, jo nykyhetkessä.